*Villalaw *Asianajopalvelut *Henkilöstö *Hinnasto *Yhteystiedot
Villalaw » Oikeusapu


Oikeusapu
***Oikeusapu***
Henkilölle, joka tarvitsee asiantuntevaa apua oikeudellisessa asiassa ja joka ei taloudellisen asemansa vuoksi kykene itse suorittamaan sen hoitamisen vaatimia menoja, voidaan myöntää valtion varoista oikeusapua. Oikeusapua ei anneta, mikäli oikeudellisen avun tarpeessa olevalla henkilöllä on esimerkiksi kotivakuutuksensa kautta oikeusturvavakuutus, joka kattaa kyseisen asian. Yhtiöt ja yhteisöt eivät ole oikeutettuja oikeusapuun.

Oikeusapua voidaan myöntää sekä oikeudenkäyntiä varten että myös muuhun perusteltuun oikeudellisen avun tarpeeseen ja se käsittää mm. oikeudellisen neuvonnan sekä avustamisen tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa. Oikeusapua ei myönnetä silloin, jos kyseessä olevalla asialla on hakijalle vain vähäinen merkitys. Avustajaa hakijalle ei määrätä myöskään silloin, jos kyseessä olevan asian hoitaminen käytännössä onnistuu myös hakijalta itseltään. Tällaisia asioita ovat yleensä esimerkiksi avioeron hakeminen sekä yksinkertaiset rikosasiat, joissa rangaistukseksi tullaan määräämään enintään sakkorangaistus. Näissäkin asioissa julkinen oikeusavustaja voi kuitenkin antaa tarvittavia neuvoja sekä laatia tarvittavia asiakirjoja.

Edellä mainituista poikkeuksista huolimatta oikeusapuun on tavallisesti oikeus silloin, kun todellinen tarve oikeudelliselle avulle on olemassa ja taloudelliset varat eivät riitä kustannuksista suoriutumiseen. Täysin ilman omavastuuosuutta oikeusapua saavat henkilöt, joilla ei ole vakituisen asunnon lisäksi merkittävää omaisuutta ja joiden erikseen määritellyllä tavalla laskettava kuukausittainen käyttövara jää alle asetuksella säädetyn minimitason.

Oikeusavun piiriin kuuluvissa oikeudenkäyntiasioissa avustajaksi voi valita joko yksityisen avustajan (esim. asianajaja tai muu avustajaksi kelpoinen henkilö) tai julkisen oikeusavustajan. Kun kysymys on asiasta, johon ei liity oikeudenkäyntiä, antavat oikeusapua vain julkiset oikeusavustajat.

Villalaw
Kummeli Group Oy